torstai 30. maaliskuuta 2017

Äänestäminen

Kuntavaalit eivät ole valitettavasti suosituimmat vaalit, ainakaan äänestysprosentin perusteella.
Miksi sitten kannattaisi äänestää juuri kuntavaaleissa? Ja miksi juuri kuntavaalit ovat niin tärkeät? Kunnissa päätetään jokaiselle tärkeistä asioista; koulutuksesta, kaavoituksesta, varhaiskasvatuksesta ja päivähoidosta, liikuntapaikoista, julkisesta liikenteestä jne. Ja vielä toistaiseksi sosiaali- ja terveyspalvelutkin kuuluvat kunnan ydintehtäviin. Edellä mainituista asioista päätetään kuntien- ja kaupunkien valtuustoissa ja siksi kuntavaalit ovat niin tärkeät.  Valtuustojen päätökset vaikuttavat jokaisen kuntalaisen arkeen.



Edellisissä kuntavaaleissa 2012 koko maan äänestysprosentti oli 58,2 (2008 61,2%), kun taas edellisten presidentinvaalien äänestysprosentti oli toisella kierroksella 68,9%. Presidentinvaalit tuntuvat kiinnostavat kansalaisia ja saa ihmiset ihan eri tavalla liikkeelle.
(Tiedot Tilastokeskus).

Muista siis käyttää äänioikeuttasi, sillä se on mahdollisuus vaikuttaa kotikuntasi asioihin.

Äänestäminen on oikeasti oikeus, kaikissa maailman maissa naisilla ei ole vieläkään äänioikeutta.

Ennakkoäänestys 29.3-4.4.2017
Äänestyspäivä 9.4.2017

P.S. Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus täyttää Suomessa tänä vuonna 111 vuotta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti