sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Kuva-arvoitus



Arvaatko mitä/mikä kuvassa on?


Kuvaa ei ole otettu varastosta, vaikka niin voisi pikaisesti luulla. Kuvassa on inva-wc, joka sijaitsee Kajaanin nuorisotiloissa vanhalla vesilaitoksella. 


perjantai 25. maaliskuuta 2011

Vihreiden vaivaisten puheenjohtajan tervehdys

Hyvät osallistujat!



Kukaan Vihreiden vaivaisten hallituksesta ei valitettavasti päässyt tänään Ouluun, koska vaalien - tai minun tapauksessani raskauden - loppurutistus sitoo meitä omille paikkakunnillemme.



Näissä vaaleissa ratkaistaan monia vammaisille ihmisille tärkeää asiaa. Kaikkein suurin on YK:n vammaissopimuksen ratifiointi, joka on tämän vaalikauden aikana jäänyt Suomelta tekemättä. Sopimukseen sisältyy paljon sellaista, mikä edistää vammaisten ihmisten yhdenvertaisuutta. Tämän illan teema, esteettömyys, on yksi sen tärkeimmistä teemoista. Ratifioinnin jälkeen sopimus sitoisi Suomea.



Suomessa on usein hyvin turhauttavaa käydä keskustelua esteettömyydestä. Aina törmää samoihin vasta-argumentteihin, kuten rahaan, perinteisen maiseman säilyttämiseen ja niin edelleen. Monet sanovat kyllä kannattavansa esteettömyyttä, mutta ei sitten kuitenkaan jossain tietyssä tapauksessa. Se paljastaa paljon todellisista asenteista. Onneksi esteettömyysajattelu on toisaalta mennyt eteenpäin. Esteettömyys ymmärretään nykyään laajemmin kuin silloin kun sillä tarkoitettiin pelkästään hissejä ja luiskia. Nykyään puhutaan fyysisen lisäksi psyykkisestä ja sosiaalisesta esteettömyydestä. Täälläkin aletaan ymmärtää, että esteettömyys on ennen kaikkea ihmisoikeus. Ja ihmisoikeudet ovat luovuttamattomia, joten niitä ei voi rajata.



Paras tapa edistää YK-sopimuksen ratifioiintia ja vammaisten ihmisten aseman paranemista muutenkin on äänestää eduskuntaan pätevää vammaista ehdokasta. Voin hyvällä syyllä suositella Miiaa, sillä hänellä sekä omakohtaista kokemusta että paljon muuta asiantuntemusta vammaisuudesta. Häneen voi varmasti luottaa.



Amu Urhonen

Vihreiden vaivaisten puheenjohtaja

Vihreiden puoluevaltuuskunnan vpj.

torstai 17. maaliskuuta 2011

Vaalikampanjan avajaiskuvia

Vaalikampanjani starttasi eilen kulttuurin ja esteettömyyden merkeissä. Ohjelmassa oli kahvittelua, runoja, vaaliteemoja, keskustelua, puhetta ja musiikkia. Tilaisuus oli samalla Vihreiden vaivaisten vaalitilaisuus.




Keskittyneitä musiikinkuuntelijoita

Onneksi on ilmapalloja!

Oulun vaalipiirin vihreiden puheenjohtaja Paula Pohjanrinne


Tanja Roth puhuu esteettömydestä asenteiden tasolla

Minä esittelemässä omia ja Vihreiden vaivaisten vaaliteemoja

Ehdokas muuntuu myös runonlausujaksi, taustalla kampanjapäällikkö Johanna Raivio


Lauluyhtye Lemmitty





sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Perinteinen pulla

Ystävien laskiaispulla-aiheiset päivitykset facebookissa herättelivät innostuksen pullan leipomiseen. Edellisisestä pullan pyörityksestä on tainnut vierähtää jo kolme vuotta tai ehkä enemmänkin. Suorastaan rikollista toimintaa moinen saamattomuus! Mun leipomiset on keskittyneet enemmän tuonne suolaiselle puolelle: pizzoihin, piirakoihin, sämpylöihin ja leipiin. Makeampien leipomusten osalta on tullut tehtyä lähinnä pipareita, kaurakeksejä ja paholaiskakkua.

Pullat onnistui ehkä parhaiten koskaan. Olen aina tehnyt tuolla samalla reseptillä, mutta tällä kertaa lopputulos oli vertaansa vailla. Onnistumisen laitan luomun piikkiin. Kaikki ainekset sattuivat kardemummaa lukuunottamatta olemaan luomua.

Leipomisen aloitin kaivamalla uskollisen ystäväni ja ensimmäisen oman keittokirjani Ruutukokin esille. Resepti siis sieltä. Muutin ohjetta hiivan osalta, käytin siis kuivahiivaa, jota meillä ei tunnettu kirjan painamisen aikaan.

Pulla (perusohje)

5 dl maitoa
2 pussia kuiva hiivaa
1 ½ tl suolaa, taisin laittaa vaan yhden tl:n
1 ½ sokeria 1 ½
1 rkl hienonnettua kardemummaa
900 g-1 kg vehnäjauhoja
100 sulatettua voita

voiteluun kananmunaa ja päälle raesokeria

Suola, sokeri ja kardemumma laitetaan taikinakulhoon.
Päälle kaadetaan +42 asteiseksi lämmitetty maito.
Sekoitellaan vähän että sokeri rupeaa sulamaan.
Puuhaarukalla vatkaten lisätään jauhoja joihin on sekoitettu kuivahiiva.
Taikinan paksutessa vaihdetaan puuhaarukka käteen.
Voisula lisätään alustamisen loppuvaiheessa.
Vaivataan kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista ja käsistä.

Taikina kohotetaan lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi,
jonka jälkeen sen voi pyörätellä haluamsa muotoisiksi pulleroiksi.
Paistamattomat pullat kohotetaan liinan alla ja voidellaan munalla sekä koristellaan raesokerilla ennen uuniin laittamista.

Paistetaan 225 asteessa 8-10 minuuttia